Kuoronjohtaja konsertin kynnyksellä

marjukkarKonserttiin valmistautuminen on ollut pitkä prosessi. 

Ensinnäkin pohjatyö sille, miltä kuoro kuulostaa ja näyttää lavalla. Se tie on ollut aluksi ihan pieni kinttupolku, mutta on muuttunut pikku hiljaa kylätieksi ja yllättäen kuin puskan takaa siitä on tullut todellinen highway. Tasaista ei ole ollut ja mutkiakin ihan riittävästi, mutta kun niistä on selvitty, on työ jatkunut aina vaan entistä mielenkiintoisempana. Vuodet vierivät ja virstanpylväät siinä mukana. Tuleva 30-vuotiskonsertti Musiikkitalossa on kuitenkin suurin hanke, mihin olemme ryhtyneet. Puitteet ovat huikeat. Musiikkitalo ja sen ammattitaitoiset ja yhteistyöhaluiset työntekijät tekevät jo meidän valmistautumisestamme konserttiin yhtä juhlaa! Kuoroon on tullut vuosien aikana toinen toistaan lahjakkaampia ja ennakkoluulottomampia laulajia, jotka eivät pelkää ottaa haasteita vastaan. Jokainen ottaa täyden vastuun omasta vastuualueestaan. Itselläni on tunne, että olen hyvissä käsissä! Tässä ensimmäiset julkiset kiitokset kaikille teille! Olen etuoikeutettu!

Itse koen yhdeksi vaikeimmista asioista kuorotyössä konserttiohjelman kokoamisen. Olen tuskastellut, ehdottanut itselleni, hylännyt ehdotukset, lähtenyt taas uudestaan alkuasetelmasta ja siinä välissä kilauttanut kuorokavereille. Useimmiten teen sen bussimatkalla Porvoosta Helsinkiin. Olen kuitenkin sitä mieltä tänään, kun on viisi yötä konserttiin, että olen yhdessä kuorolaisten avulla saanut luotua yhden hienoimmista konserttikokonaisuuksista. Konsertissa kuullaan sävellyksiä kuoron matkan varrelta ja mukana on myös ihan uutta haastavaa, kiinnostavaa ja koskettavaa ohjelmistoa.

Taas tulee kyynel silmään. Ei ole helppoa tämä työ, mutta ah niin palkitsevaa! 

Meillä on vielä edessämme kolmet treenit ennen lauantaita, joten jos kuoro normaalisti harjoittelee kerran viikossa, niin naisen logiikallahan meillä on vielä melkein kuukausi valmistautumisaikaa. :D Uskon, että se riittää ja toivon, että pystymme juhlakonsertissamme luomaan taikaverkon, jonka sisällä olemme me kaikki lavalla ja te katsomossa. Mika Waltarin sanoin: ”Jossain laulaa lintu hopeinen… ”

Porvoossa 22.3.2014

Marjukka