Kurkista kulisseihin

Tervetuloa Philomelan kulissien taakse kuulemaan tarinoita elävästä kuoroelämästä.

Philomela puput

image

Napi-napi, tykkäsit kuitenkin!
Philomela pupuili Lallin malliin Putouksessa pyhäinpäivänä

Eipä tiedetty vielä alkuviikosta, että sympaattinen Putous-hahmoLoordi Lally kutsuisi meidät pupuköörikseen pyhäinpäivän retro-Putoukseen ja sen Syksyn hahmosävel -kilpailuun. Perjantaina vedimme ensimmäisen harjoituksen Pasilan studioilla Niina Koposen alias Loordi Lallyn kanssa, ja kuinka ollakaan dirlandaatja lanteet alkoivat heti vispata Lallin malliin. 

Lauantaina parkkeerasimme Pasilaan jo kolmen aikaan harjoituksia ja kenraalia varten. Kenraalissa näimme vilauksen myös Lallyn kilpakumppaneista - Svetlana Rönkön kasakkapartioineen, Kissi Vähä-Hiilarin lihaskimppukavereineen sekä Rontgoteus Hittavaisen ja hänen kuuluisan väliloikkansa.

Pukuhuoneessa kävi melkoinen säpinä, kun 19 Philopupua tupsutti puuteria, kähersi hiussuortuviaan ja kertasi stemmoja ennen h-hetkeä. Käytimme odotusajan hyödyksi myös laulamalla joulukonserttimme repertuaaria.

Seurasimme suoraa lähetystä pukuhuoneessamme ennen kuinmeidän vuoromme Lallyn kanssa tuli kolmannen mainoskatkonjälkeen. Sitä ennen lavalla oli käynyt jo liuta Putous-hahmoja esittämässä oman hahmosävelensä. Kulisseissa kuhisi, näyttelijät olivat hyvin keskittyneen näköisiä, mutta myös rentoja ja hyväntuulisia.

Svetlana Rönkön shown jälkeen Loordi Lally jammaili lavalle Heikki Paasosen haastateltavaksi ja pian kuulimme avainsanan "puput". Kipitimme lavalle pupunaamarit kasvojen peittona ja pian lavalla kaikui Lallyn sikermä. Dirlandaan kohdalla pupunaamiot saivat kyytiä ja pääsimme joraamaan Lallyn kanssa oikein kunnolla. Puolitoistaminuuttinen oli ohi hetkessä, mutta nautimme siitä kyllä täysillä.

Kaikkea sitä pääseekin kokemaan Philomelan riveissä! Mitähän seuraavaksi? "Ei voi tietää, napi-napi, mut tykkään kuitenkin!"Päivän paras uutinen oli, että Loordi Lally pääsi jatkoon! Ja Philopuput poistuivat tyytyväisinä omiin koloihinsa.

Jos lauantai-illan Putous jäi näkemättä tai jos haluat fiilistellälisää, katso show alla olevasta linkistä.
Lally ja puput kohdasta 00:55:22.
http://www.katsomo.fi/?progId=396610


Paluu arkeen

Joo, on vähän maailmanmestaruutta käyty voittamassa. Kivasti meni kesä. Juhlavuosi jatkuu. Pariisin reissulle ollaan lähdössä Suden aikaa esittämään. Tätä menoa jos jatkuu, niin pian ylpistymme! Alamme diivailla!

Paitsi emme sittenkään. Meidät pitää nöyrinä Anna-Mari Kähärän kappale En mä tullut niinkuin ennen. Sen naiskuorosovitus on ollut Philomelan ohjelmistossa varmasti kymmenen vuotta, ja jotenkin siitä on aina ollut hirmu vaikea sanoa, että mitä riviä pitäisi kenenkin missäkin kohdassa laulaa. Olemme urheasti laulaneet silti.

Tänä syksynä urheus on saavuttanut uudenlaiset mittasuhteet: varajohtaja Hanna kyllästyi siihen, että Enmätullut-treenit alkavat aina ”anteeks mitä riviä te laulatte tässä kohdassa” -seminaarilla, ja teki virallisen stemmajaon. Se näyttää tuolta vasemmanpuoleiselta. Vastaansanomaton, eikö? Vähän työläs, mutta hieno. Oikealla nuottia historiallisine stemmajakomerkintöineen.

20140911_175859

Vielä sellainen huomautus kaikille pikku härskiaivoille, että Viljo Kojon runo menee näin: ”En mä tullut niin kuin ennen / asuntoosi, armas hellä”. Että armaan luokse kyläilemään tulemisesta on kysymys, ei muunlaisesta. Olemme joskus kääntäneet kappaleen ulkomaankeikan ohjelmalehteen muodossa ”I Didn’t Come Like Before”, ja meistä tuntui että yleisössä joku hihitteli. Vaihdoimme verbin ”come” tilalle verbin ”return”, ja se tehosi.


Philonainen-peli

Eräs kuorolainen oli luppoaikanaan askarrellut Philomela-korvikset itselleen ja ryhmä villiintyi: ”mäkin haluan tuollaiset! Paljonko maksaa, että teet mulle?” Ja pian lähes jokaisella oli korvikset.

Vaasan kuorofestareilta palatessamme, junan ravintolavaunussa, syntyi ideariihi pohtimaan Philomelan tuotteistamista.

Ensin mietittiin, mitä Philomelan logolla varustettuja tuotteita itse haluaisi: kahvimuki, tiskirätti, kaulakoru. Sitten mietittiin lahja- ja fanituotteita: miehille solmioneula ja Philo Mela –kondomeja, lapsille Philonainen-paperinukke.

Paperinukesta jatkokehiteltiin myös Philonainen-mobiilipeli. Itse pelin asentaminen on ilmaista ja pelin pelaaminenkin on ilmaista. Pelissä edetään harjoitteita suorittamalla ja niistä saaduilla pisteillä pääsee sitten konsertteihin ja edelleen konserttimatkoille kotimaahan ja ulkomaille. Konserteissa pisteitä kerätään mm. osaamalla sijoittua oikein lavalla kussakin kappaleessa, osaamalla koreografiat ja tietämällä biisijärjestyksen.

Etenemistä tavoitellaan myös toisella tasolla: ensin on koeaika, sitten pääsee kakkosalttoon (vähiten melodiaa) ja siitä edetään ylöspäin kohti tähtisopraanoutta ja sooloja! Lopulta voi tavoitella varajohtajuutta ja ehkäpä jopa Marjukaksi Marjukan paikalle!

Toki on myös kolmas taso. Tässä blogissa on jo aiemmin kirjoitettu vaatteista, joten on hyvin ymmärrettävää, että pelin kolmas ja ehkä tärkein taso on esiintymisasut. Pelin alussa Philonaisella on vain siviilivaatteet. Kuten muillakin tasoilla, eteneminen tapahtuu pisteillä, joita saa harjoitteita suorittamalla. Vaatepisteitä saa mm. pukeutumalla konserttiin oikean värisiin vaatteisiin (miinuspisteitä saa, jos on väärät vaatteet mukana), löytämällä ulkomaanmatkalla kaupan, josta löytyy paljon koodinmukaisia esiintymisvaatteita myös muille Philonaisille jne.

Ja miten tämä peli muutetaan rahasammoksi? No tietysti niin, että jos ei jaksa suorittaa harjoitteita pisteitä kerätäkseen, pisteitä voi myös OSTAA rahalla.

S.


Phyllis yhdellä sanalla

Miten kuvailla yhdellä sanalla Philomelaa? Minäpä tiedän: kaaos!

Tai tiedä häntä, jos Philomela tänä päivänä onkin täydellisen organisoitunut joukko, joka hallitsee mm. lavallemenokuviot peilikuvasta vetoketjuun ja löytää konsensuksen esiintymisasuista nanosekunnissa, mutta - voi tytöt - toista oli 80-luvulla.

Sain toimia tämän ihanan kuoron puheenjohtajana 80-luvun loppupuolella. Minulle tyypillisesti en muista ihan tarkkaan puhisvuosiani, mutta ainakin vuonna 1989 heilutin nuijaa (no, en ihan kirjaimellisesti, vaikka joskus ehkä olisi pitänyt.. kts. ensimmäinen lause)- silloin näet tehtiin parikin voitokasta reissua: Budapestiin ja Veronaan. Ja taisi siihen samaan jaksoon sattua levytyssessiokin.

Jos kaikki muistot kuorovuosilta- tai edes puheenjohtajavuosilta- kirjaisi ylös, ei siihen yksi blogi riittäisi. Mietinkin kovasti, mikä muisto kuvastaisi ja jollain lailla kiteyttäisi kaiken sen, mitä Philomela oli- sillä se totisesti oli paljon muutakin kuin kaaosta.
Valitsin muiston, joka kertoo erityisesti Marjukan intohimoisesta suhtautumisesta kuoroon, sillä hänen omistautumisensa  on kantanut Philomelaa kaikki nämä vuosikymmenet ja johdattanut kuoron menestyksestä toiseen.

Mutta siis asiaan: Olimme levyttämässä Helsingin Saksalaisessa kirkossa, kun yhtäkkiä taustalta alkoi kuulua outoa kovaäänistä pörinää. Mikään editointitekniikka ei olisi pystynyt poistamaan meteliä levyltä, joten keskeytimme hetkeksi ja odotimme, että melun aiheuttaja poistuu. Mutta kun ei poistunut. Hetken aikaa asiaa tutkailtuamme tajusimme, että päällämme pörräsi pienlentokone vetäen perässä mainosbanderollia. Ja sinnikäs kone olikin. Aikamme odoteltua (huom. levytysaika on kallista! ;) Marjukka totesi, että nyt on tehtävä jotakin. Tässä kohtaa pitää muistaa, että tuolloin ei ollut älykännyköitä, googleja tmv, joten puhelinluettelo käteen ja numeroa etsimään. Jaa että minnekö soitettiin? No Ilmailuhallitukseen, tietysti!

En enää muista puhelinkeskustelua tarkasti, mutta pörinä joka tapauksessa loppui. Liekö sitten ollut puhelun vai vähenevän polttoaineen ansiota. Mutta tämä todellakin kertoo paitsi omistautumisesta myös siitä peräänantamattomuudesta, jolla Marjukka joukkoaan luotsaa.

Vuodet  Philomelassa ovat merkinneet itselleni todella paljon. Kuorotaival itsessään oli huikea, mutta siellä syntyi myös ystävyyssuhteita, jotka ovat kestäneet tähän päivään saakka; olemme- Gitta, Päivi, Liisa, Pauliina, Kerstin, Anne, Pauliina, Tarja ja allekirjoittanut puolisoineen- kokoontuneet vuodesta 1996 (!) joka kevät viettämään teemaviikonloppua yhdessä. Meillä on ollut olumppialaisia, kertausharjoituksia, nörttipäiviä, amazing racea ja lemmenlaivaa, vain muutamia teemoja mainitakseni. Ja vakionumerona joka ikisellä tapaamisella tietysti lauletaan (Though Philomela, Oi, jos ilta joutuisi jne), katsotaan Kanada-videota (tai vähintään muistellaan sitä) ja kerrotaan samat jutut uudelleen ja uudelleen… luulen, että puolisommekin osaavat jo vuorosanat ulkoa ;) Tunnen itseni etuoikeutetuksi, että sain olla mukana tässä eittämättä Suomen (c´moon- koko maailman!) parhaassa naiskuorossa.

Philomela on nyt keski-iän kynnyksellä eli nainen parhaassa iässä.  Ja nainenhan lakkaa tunnetusti vanhenemasta kolmenkympin huitteilla, joten kuorolla on tiedossa monia onnen ja menestyksen vuosia tästä eteenkinpäin!

Rakkaudella,
Kirsi Asposalo (o.s Itkonen)

phyllis22


Konsertin jälkeistä euforiaa

Olen kokenut tällaista leijumista viimeksi häideni jälkeen. Olotilani on saanut kiittämään kaikesta. Elämästä, perheestä ja kuorosta. Juhlakonsertin jälkeinen euforinen tila on jotain aivan uskomatonta: pää on vielä pilvissä, kappaleet soivat päässä, olo on rento ja tunteet pinnassa ystävien ja sukulaisten kommenteista. Taustalla soi nytkin Ylen konserttitaltiointi. Pakko saada vielä fiilistellä.

Kevään harjoitusputki sai ansaitsemansa päätöksen. Samalla odotan innolla keskiviikon harjoituksia ja sitä, että pääsen opettelemaan uusia lauluja. Philomela on kuin huumetta: lisää, lisää. Luulen, että tämä ei vain ole uutuuden viehätystä, vaikka astuinkin kuoron riveihin vasta elokuussa.

Olen pikkutytöstä lähtien laulanut kuorossa. Nuoruudessa kuoro meni lähes kaiken edelle. Philomela on kaivattu yhteisö, sisarusparvi, jossa tuntee olevansa kuin kotonaan. Yhteisöllisyyden tunne on valtava eikä sellaista probleemaa olekaan, mitä porukalla ei ratkaistaisi. Ennen konserttia stemmakaverini mietti, miten hän pystyy kumartumaan lavalla vauvamasunsa kanssa ja riisumaan remmikengät ennen Minne kauneus katosi -kappaletta. Samassa Philosisar keksi ratkaisun: "Edellisessä kappaleessa ollaan vierekkäin, minä kumarrun ja avaan remmisi." Siskoa ei jätetä! Olen etuoikeutettu, kun saan laulaa tässä ryhmässä.

Laulun lahja on se perintö, jota haluan vaalia ja viedä eteenpäin. Minun perintöni tuli karjalaiselta äidinäidiltäni. Viikko sitten sukujani tutkiessa minulle selvisi, että hänen äidinisänsä oli sadunkertoja ja isän setä kuuluisa suistamolainen runonlaulaja Ivan Onoila. Oma tehtäväni on viedä lauluperinnettä lapselleni. Meidän Niina osaakin jo osan Philomelan lauluista ainakin hyräilytasolla. Kuoromme naisilla on kuulemma yhteensä 45 lasta. Niistähän saisi ison Philokids-kuoron! Hesari kirjoitti otsikossaan "Philomela tekee mitä tahtoo". Sen voisi kääntää myös muotoon "Marjukka Riihimäki tekee Philomela-instrumentillaan mitä tahtoo". Marjukan sinnikkyys ja taito ohjata viittäkymmentä naista on ihan uskomatonta. Suurin kiitos konsertin onnistumisesta kuuluu hänelle! Kiitos Marjukka! Kiitos Philosiskot!

Ykkössope


Tiesitkö tämän esiintymisasuista

"Kirjottakaa blogipostaus tästä kuoroasusäätämisestä" ehdotti eräs kuorolainen Fb:n viestiketjussa. Ketju alkoi viattomasta kysymyksestä "Mitä tehdään kenkien kanssa Minne Kauneus Katosi -biisissä", ja siihen on tullut parissa päivässä 125 vastausta. Ensimmäiset käsittelivät kenkien ongelmallista kopinaa, mutta aika pian mopo irtosi käsistä ja syöksyi rotkoon. Sitä ennen ehdittiin käsitellä kaikenlaista puku-, asuste- ja meikkiasiaa. Jos tulet illan konserttiin, viihdytä itseäsi ja katso, löydätkö kuoron riveistä seuraavat kuorolaiset:

a) irtoripset repsottavat -hahmo

b) oranssi ruiskurusketus -hahmo

c) "Hirveitä Finnejä Toinen Puoli Naamasta Täynnä" -hahmo

d) "En löydä nyt mitään punavalkoista, käykö tää yöpuku" -hahmo

punavalkoinen

 

 

 

 

 

 

Mutta niitä postauksia kuoroasusäätämisestä! Niitä tuli kahdelta eri henkilöltä. Lue Koodin mukainen ja Kun kuoropuku ei riitä ja ymmärrä enemmän elämästä!


Kun kuoropuku ei riitä

Taannoin naiskuoropäivillä juttelin erään toisessa helsinkiläisessä naiskuorossa laulavan naisen kanssa. Puhuimme esiintymisasuista. Ryhdyin miettimään Philomelaa. Meillä on kuoropuku: musta kotelomekko, johon tarvittaessa lisäämme petroolinsinisen boleron. Kuoropukuumme kuulu asusteena "Lennä"-kuorokoru, josta jonkin aikaa sitten olikin blogissa juttu. Sekä puku että bolero ovat älyttömän kätevää rypistymätöntä kangasta.

Musta kuoropuku ei tietenkään riitä. Jostain syystä erityisesti kansanmusapainotteisilla keikoilla se tuntui raskaalta ja konservatiiviselta, joten näillä keikoilla pukukoodina on puna-musta-valkoinen. Omat "etnohenkiset"vaatteet, karjalanpunaista, valkoista ja ripaus mustaa.

Kun osallistuimme syksyllä 2009 Suomen paras kuoro-ohjelmaan, oli tärkeänä osana valmistautumista päättää sopiva asu ohjelmaan. Halusimme jotain räväkkää, viihteellistä ja trendikästä. Päädyimme uuteen värikoodiin: Mustaa, petroolia ja kultaa! Petrooli oli tuona syksynä kaupoissa näyttävästi esillä, ja aikaansa seuraavana kuorona Philomela valitsi värin osaksi asuaan. Mukaan kultaa, vähän bling blingiä - ja kuoro oli valmis telkkariin! Vaikka eräs tuomari kaipasikin esitykseemme "lisää seksiä", olimme tyytyväisiä asuvalintaan ja esiintymiseemme.

Vuonna 2011 julkaisimme kevyttä musiikkia sisältävän levyn, jonka nimeksi tuli "Philomela Light". Levynjulkkarikonserttiin tarvitsimme tietysti keveyttä ja valoa, kuvastavat vaatteet. Valkoiset! Light-valkoinen vaatetus on valkoisen eri sävyjä yhdistävä, kevyt ja naisellinen.

Kun maaliskuussa 2012 pidimme ensimmäisen konserttimme vastavalmistuneessa Musiikkitalossa, olimme jo kovin tykästyneitä ajatukseen näistä värikoodatuista esiintymisasuista, jotka kuitenkin ovat jokaisella kuorolaisella oman tyyliset. Lanseerattiin uusi värikoodi: Musatalon puna-valkoinen. Koska halusimme näyttää yhtenäisellä joukolta, hankimme ison punaisen palan kangasta, josta jokaiselle leikattiin tilkku. Kuorolaiset kiersivät kauppoja tilkun kanssa ja vertasivat sen sävyä kauppojen vaatteisiin. Pian yhtenäinen, raikas look oli valmis, ja helsinkiläiset vaatekauppiaat olivat tyytyväisiä!

Yksi vuoden kohokohdista ovat joulukonsertit. Meistä alkoi tuntua, että joulukonsertteihinkin pitäisi pukeutua jotenkin muuhun kuin perinteiseen kuoromekkoon? Oli tarve jälleen uudelle pukukoodille: lumivalkoinen. Lumen eri sävyt, talvinen versio Lightista, villaa ja neulosta: pehmeää ja lämpöistä -lumivalkeaa.

Ennen jokaista keikkaa pukuvastaavat miettivät sopivan pukukoodin keikkaa varten. Jokaiselta laulajalta löytyy kaapistaan kaikki vaadittavat asukokonaisuudet, ja mikäli ei löydy, kuorosiskot auttavat hädässä. Viime kesänä, kun olimme Grazissa kuorojen euroopanmestaruuskisoissa, oli yksi laulaja unohtanut punavalkoiset vaatteensa hotellille. Ei hätää, yhdeltä löytyi ylimääräinen valkoinen mekko, toiselta leggingsit ja kolmannelta kengät, ja tämäkin laulaja saatiin lavalle voitokkaaseen kilpailusuoritukseen.

Eikä tässä vielä kaikki! Lisäksi jokaiselta Philonaiselta löytyy kaapistaan ruskan eri sävyistä muodostuva asu Suden Aika -teokseen, linnanneito -tyyppinen vaatetus Kädettömään neitoon, hieman "halpa" ja sensuelli musta vaate Naisen Muotoinen- settiin sekä tietysti hieman nyrkkiä suurempi kivi, hopeinen hansikas, hopeanharmaa raskas viitta, taskulamppu, kynttiläpussukka sekä häähuntu -vain muutamia esiintymisrekvisiittoja mainitakseni. Aika iso osa vaatekaapin sisällöstä, kuten elämästä noin muutenkin, on siis varattu Philomelalle.

Tällaista se on - laulaminen naiskuorossa. Asiat laitetaan tärkeysjärjestykseen, ulkonäkö ennen kaikkea, tai ainakin tärkeänä elementtinä muiden rinnalla. Ja niin, onhan meillä värikoodattu huulipunakin....


Koodin mukainen

Maailma alku-unessa oli ehkä tyhjä, täynnä satakielen hopeista heijastusta ja kosmista hyvyyttä. Sitten Eeva haukkasi omenasta ja kaikki muuttui. Ryhmä ei sallinut enää nudeilua. Elämään tuli mukaan koodi.

Eevalla oli silti omassa ryhmässään helppoa. Ihmisiä oli vielä vähän ja koodeja vain yksi.

Omassa ryhmässäni ei pääse yhtä helpolla. Valmistautuessamme juhlakonserttiin huippuunsa viilataan myös kaikki ulkomusiikilliset asiat. Nude on sallittu käsite vain kynsien (no, ehkä joillakin myös hiusten) värin suhteen, kaikki muu viilataan kuntoon kainalokarvoja myöten. Asut, sukkahousut, meikit, hiukset jne. Kaikki mitä voi tehdä paremmin, se tehdään.

Tässä ryhmässä ei riitä, että osaa pukea kuoropuvun oikeinpäin. Nimittäin ryhmässä on ainakin kymmentä eri koodia pukeutumiseen. Pukeutuminen on taitolaji, pitää pysyä koodissa mutta näyttää silti yksilöltä.
Valitettavasti kuorohistoriaa ei ole 30 vuoden ajalta niin jotain ehkä jäi uupumaan..ryhmä antakoon sen anteeksi.

1. Perus kuoro- setti hihoilla ja ilman
2. Light – valkoinen (kevyt, juhlava, yökerhomainen)
3. Lumivalkoinen (talvella, erityisesti jouluna, lämmin)
4. Kädetön neito (keskiaikainen, eri rooleja)
5. Suden aika (asuissa ruskan värit, vähän sellainen pellava – look)
6. Puna – valkoinen (casual ja juhlava)
7. Puna – musta – valkoinen (käytetään mm. ulkomailla ja kesällä)
8. Oma musta (pienryhmäkeikoilla)
9. Musta – kulta – petrooli (Suomen paras kuoro – look 2009)
10. Naisen muotoinen (toispuoleisuus, rosoisuus, rajumpi minä kuin tosielämässä)
11. Enkelit

Lisäksi jokaiseen asukokonaisuuteen on vielä omat meikki – , sukkahousu- ja kenkäkoodit. Kenkien tulee joskus olla kopisemattomia, toisinaan matalia, joskus ei ole kenkiä ollenkaan. Ei siis ihme, että kaikki eivät tähän ryhmään sovi. Koodit voivat olla liian monimutkaisia.

Tänään ryhmällä on iso konsertti Musiikkitalossa. Ensimmäisenä setissä koodi on kuoropuku ilman hihoja. Eli kainalot pitää muistaa ajaa ja hyvä dödö on ehdoton! Mustat kengät ja kuorokoru. Sukkahousut, ne ovat Ihonväriset. Oh my jos joku laittaa vahingossa mustat, silloin joutuu rangaistuksena ilman sukkahousuja lavalle.

Toisen setin koodi on juhlava puna-valkoinen. Punaiseksi ei käy mikä tahansa vaan punaisen pitää olla juuri oikean sävyinen. Kaupassa pitää huomioida valojen vaikutus väriin. Onneksi ryhmässä sai pienen kangastilkun, jonka kanssa on voinut suunnistaa kaupoissa etsien oikeaa sävyä, oikean kokoista ja näköistä asua.

Vaikeinta on kuitenkin ehkä huulipunan sävy. Meikkaus on asia, joka aina korventaa tunteita. Yksi ei laita irtiripsiä, toinen ei tykkää juuri siitä huulipunasta, kolmas ei tiedä mihin ripset laitetaan ja löytää ne kerta toisensa jälkeen jostain nenän ja kulmakarvojen välimaastosta. Neljäs miettii mitä eroa on pohjustusvoiteella ja meikkivoiteella eikä ole koskaan kuullutkaan valovoiteesta. Viides valuu epätoivon partaalle ja stressaa meikistä enemmän kuin musiikista. Huomionarvoista on, että ryhmässähän ei näitä paineita luo kukaan muu kuin ryhmä itse. Mutta sellainen nainen joskus on. Stressaava.

Tää kolmas setti se vasta huippu onkin. Koodi on Suomen paras kuoro – ohjelmasta vuodelta 2009. Värikoodi tottelee nimeä musta – kulta – petrooli. Kirjoittajalla ei ollut petroolia tuolloinkaan. Tai omasta mielestään oli. Ryhmän mielestä ei. Ja niin jouduttiin huippumekolla keskiriviin, josta näkyi vaan laulava pää. Onneksi sekin oli viilattu joten no hard feelings. Tällä kertaa kirjoittaja ei aio edes yrittää saavuttaa oikeaa sävyä, musta – kulta saa riittää, kunhan pysyy koodissa siltä osin.

Ensimmäisen vuoden ryhmäläinen voi joutua hieman hämmennyksiin yrittäessään seurata koodikieltä.
Meillä kokeneimmilla asiat ovat jo hieman loogisempia ja asettuvat stressaavuusakselilla omaan lokeroonsa. Jos säätämisen määrästä saisi diplomin, meillä olisi niitä monta.
Mutta ryhmä halaa, ryhmä tukee, ryhmä ymmärtää…

Loppujen lopuksi Koodit ovat positiivinen juttu. On ihanaa kun saa käydä shoppaamassa hyvällä syyllä ja laittautua joskus joksikin muuksi kuin mitä tosielämässä on. Ryhmän kanssa saa kokeilla rajua, rosoista, rumaa, tyylikästä, pehmeää ja käyttää värejä, joihin omana itsenään ei koskaan taipuisi. Tai uskaltaisi.
Koodikielen ymmärtäessään ja ottaessaan oikealla asenteella, se taipuu enemmän plussan puolelle.

Tänä iltana varmaa on se, että ryhmä järjestää lavalla sellaisen musiikillisen ilotulituksen, että se ei jätä kuulijaansa kylmäksi. Ryhmä koskettaa, itkettää ja tulee iholle.
Musiikki on ykkönen, koodi kakkonen.
Nauttikaa elämyksestä.


Samaan aikaan toisaalla…

Sitä luulisi, että kolme iltaa viikossa riittäisi sammuttamaan sitkeimmätkin lauluhalut, mutta ehei; erään rankan kuoroviikon päätteeksi Philomelan iskujoukko suunnisti vielä itähelsinkiläiselle studiolle laulun lahja hikisissä kainaloissaan. Täytyy myöntää, että nätti paketti saattoi hiukan rypistyä ja kauhtua matkalla, mutta ”kaikki pelaa”-henkinen suoritus vedettiin kuitenkin reippaassa urheiluhengessä maaliin saakka.

joukkue
(Reipas urheiluhenki ei enää pikkutunneilla ihan tarttunut filmille. Philoiskuryhmän yksi edustaja kuvassa oikealla, toinen otti tämän tasokkaan kuvan. Mukana myös iskuryhmiä ainakin Akateemisesta laulusta ja Musiikkitalon kuorosta.)

Vaan olipa jälleen ilo tehdä töitä ammattimuusikoiden kanssa! Erityiskiitos Akille, joka rohkeasti hyppäsi Marjukan saappaisiin kuoronjohtajana, sekä Aakelle, jonka autotune-ekspertiisi saattaa osoittautua hyvinkin arvokkaaksi. Varsin tarttuva Tommi Liimatta -klangi istuu kivasti myös tähän meidän kovasti kohkattuun Auerbachiin ("slightly howling with each note").

akijohtaa

Aki Lääkkölä ja jännät paikat.

Kahden studiolla vietetyn illan remakoita tuloksia voi kuulla Absoluuttisen nollapisteen keväämmällä julkaistavalta levyltä Pisara ja lammas (II), ja esimakua tässä. Katsokaa! Siellä vilahtaa kuoro!


Ylentymistä

Minulla on paljon ystäviä, jotka ovat kysyneet kuullessaan Philomelasta ensimmäistä kertaa, että olisiko meillä netissä videoita, joilla he voisivat tutustua kuoroon. Kysymys jokseenkin hämmentää minua. Onhan meillä, mutta...

Olen laulanut Philomelassa vajaat neljä vuotta. Marjukan johtamisotteet tunnen kymmenen vuoden ajalta. Tällä hetkellä laulan myös toisessa kuorossa, ja kevään pahimmalla kuorosumaviikolla ohjelmassani on yhdeksän päivän sisään kymmenet kuoroharjoitukset/konsertit. Sen lisäksi harrastan myös muuta ja käyn koulua... olen tottunut tällaiseen harrastusmäärään. No, en ihan näin aktiiviseen, mutta hyvin aktiiviseen. Lapsena ravasin baletissa ja musiikkiopistoissa kaikki viikon päivät, sekä aloitin milloin minkäkin harrastuksen. "Miten jaksat tuon kaiken, kuinka ehdit?" minulta kyseltiin.

Minkä avulla te jaksatte kaiken? Mistä saatte voimaa? Ehkä liikutte. Harrastatte lenkkeilyä ja joogaa. Sunnuntaisin lojutte sängyssä tekemättä mitään. Ulkoilette, teette päiväretken talvipuutarhaan perheen kesken. Katsotte elokuvia, sisustatte kotia, luette kirjaa... En oikeastaan tiedä mitä teette, mutta voisin arvailla mikä yhdistää meidän tekemisiämme. Olisiko pysähtyminen hetkeen? Aistit avoinna, keskittyen, muun unohtaen. Kuoroilu on varmaankin valikoitunut minulle kovin miellyttäväksi elämäntavaksi juuri tämän mahdollistamisen vuoksi.

Ihan aina ei toki näin autuasta ole. Joskus päivän kuoroannos sisältää 40% aikatauluttamista ja suunnittelua, toiset 40% logistista ryntäilyä paikasta toiseen, nuotit ja korkkarit laukusta lepattaen, ja loput vasta itse musiikkia. Mutta siihen päästessä, musiikin puhutellessa ja siinä nauttien, sen muotoja muiden kanssa ilmentäen, silloin pysähdyn hetkeen. Konsertit ovat aina erityislaatuisia. Takana on suuri läpikäyty harjoittelu ja suunnittelu. Kaikki tapahtuu vain kerran, ja koskaan ei voi olla ihan varma tapahtuuko sekään kerta suunnitellusti. Philomelassa tämä spontaanius on osa esiintymisten ominaisluonnetta. En muista enkä usko, että olisimme koskaan esittäneet yhtäkään kappaletta ihan samalla tavalla. Esiintyminen on aina luotu uniikisti tilaan ja aikaan eri ihmisten kesken. Yleisössä pystyy aistimaan fyysisen vuorovaikutuksen: läsnäolo, dynaamikat, ilmeet, eleet ja tunteet levittäytyvät koko tilaan.

Konsertissa kuuntelija joutuu pysähtymään ja avaamaan aistinsa tuolle vuorovaikutukselle. Siis saa pysähtyä ja avata aistinsa! Tuo hetki on ainutkertainen mahdollisuus, ja yleisössä sen voi kokea juuri itselleen sopivalla tavalla. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta kaikkea kannattaa ihmetellä, sillä ihmettely ylentää. Ihmettely on keskittymistä, ja konsertissa me jaamme sen. Ettekö kuitenkin siis tulisi mieluummin konserttiin kokemaan tuota ihmettelyä, sillä siitähän tässä kaikessa on kyse..?

Elisa Härmä