Ylentymistä

Minulla on paljon ystäviä, jotka ovat kysyneet kuullessaan Philomelasta ensimmäistä kertaa, että olisiko meillä netissä videoita, joilla he voisivat tutustua kuoroon. Kysymys jokseenkin hämmentää minua. Onhan meillä, mutta…

Olen laulanut Philomelassa vajaat neljä vuotta. Marjukan johtamisotteet tunnen kymmenen vuoden ajalta. Tällä hetkellä laulan myös toisessa kuorossa, ja kevään pahimmalla kuorosumaviikolla ohjelmassani on yhdeksän päivän sisään kymmenet kuoroharjoitukset/konsertit. Sen lisäksi harrastan myös muuta ja käyn koulua… olen tottunut tällaiseen harrastusmäärään. No, en ihan näin aktiiviseen, mutta hyvin aktiiviseen. Lapsena ravasin baletissa ja musiikkiopistoissa kaikki viikon päivät, sekä aloitin milloin minkäkin harrastuksen. ”Miten jaksat tuon kaiken, kuinka ehdit?” minulta kyseltiin.

Minkä avulla te jaksatte kaiken? Mistä saatte voimaa? Ehkä liikutte. Harrastatte lenkkeilyä ja joogaa. Sunnuntaisin lojutte sängyssä tekemättä mitään. Ulkoilette, teette päiväretken talvipuutarhaan perheen kesken. Katsotte elokuvia, sisustatte kotia, luette kirjaa… En oikeastaan tiedä mitä teette, mutta voisin arvailla mikä yhdistää meidän tekemisiämme. Olisiko pysähtyminen hetkeen? Aistit avoinna, keskittyen, muun unohtaen. Kuoroilu on varmaankin valikoitunut minulle kovin miellyttäväksi elämäntavaksi juuri tämän mahdollistamisen vuoksi.

Ihan aina ei toki näin autuasta ole. Joskus päivän kuoroannos sisältää 40% aikatauluttamista ja suunnittelua, toiset 40% logistista ryntäilyä paikasta toiseen, nuotit ja korkkarit laukusta lepattaen, ja loput vasta itse musiikkia. Mutta siihen päästessä, musiikin puhutellessa ja siinä nauttien, sen muotoja muiden kanssa ilmentäen, silloin pysähdyn hetkeen. Konsertit ovat aina erityislaatuisia. Takana on suuri läpikäyty harjoittelu ja suunnittelu. Kaikki tapahtuu vain kerran, ja koskaan ei voi olla ihan varma tapahtuuko sekään kerta suunnitellusti. Philomelassa tämä spontaanius on osa esiintymisten ominaisluonnetta. En muista enkä usko, että olisimme koskaan esittäneet yhtäkään kappaletta ihan samalla tavalla. Esiintyminen on aina luotu uniikisti tilaan ja aikaan eri ihmisten kesken. Yleisössä pystyy aistimaan fyysisen vuorovaikutuksen: läsnäolo, dynaamikat, ilmeet, eleet ja tunteet levittäytyvät koko tilaan.

Konsertissa kuuntelija joutuu pysähtymään ja avaamaan aistinsa tuolle vuorovaikutukselle. Siis saa pysähtyä ja avata aistinsa! Tuo hetki on ainutkertainen mahdollisuus, ja yleisössä sen voi kokea juuri itselleen sopivalla tavalla. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta kaikkea kannattaa ihmetellä, sillä ihmettely ylentää. Ihmettely on keskittymistä, ja konsertissa me jaamme sen. Ettekö kuitenkin siis tulisi mieluummin konserttiin kokemaan tuota ihmettelyä, sillä siitähän tässä kaikessa on kyse..?

Elisa Härmä